Susanna Syrjäläinen

Olen Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2017 valmistunut sellisti ja laulaja-lauluntekijä. Toimin freelancerinä erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa, teatterimuusikkona, sellonsoitonopettajana, orkesterimuusikkona ja kevyen musiikin yhtyeissä soittaen sekä laulaen. Olen soittanut lukuisissa studioäänityksissä (mm. Mari Sainio, Sami Saari, Catharina Zühlke) ja tehnyt jousisovituksia mm. artisteille Silva Emilia, Iisa ja Veli. Sävellän ja sanoitan myös omaa musiikkia. Kappaleeni Mökki sijoittui vuonna 2020 Valtakunnallisen laulelman sävellys- ja sanoituskilpailun ensimmäiselle sijalle. 

Musiikki on minulle tunteiden kanavoinnin ja käsittelyn sekä leikin väline. Koen äärimmäisen tärkeäksi päästää tulkitsemani musiikki ihoni alle. Uskon näin myös tuovani esittämäni teokset lähemmäs kuulijaa. Intohimoni on tehdä musiikkia monipuolisesti, ja suhtaudun syvällä uteliaisuudella eri tyylilajeihin. Klassisen musiikin lisäksi soittoani/lauluani on kuultu esim. tango-, punk-, bluegrass- ja hardcorekappaleissa.   

"Ihon alta ihmisille."

  

kuva: Sanni Pasuri
kuva: Sanni Pasuri